Pinnalistat

Kuntapinnat

 

Kuntapinnalista päivitetään kerran vuodessa, kun edellisen vuoden kaikki RK:ssa ja ARK:ssa hyväksytyt havainnot sekä kausidata on kokonaan käytettävissä. Siten pinnalista vastaa aina edellisen kauden 30.11. tilannetta. Poikkeuksen tekevät vain tapaukset, jolloin RK on kesken kauden hyväksynyt tai hylännyt jonkin havainnon edellistä kautta edeltävältä ajalta. Listan lajisto vastaa virallista Suomen pinnalistaa, eli sen hetkistä Suomessa tavattujen lajien kokonaismäärää. Pinnalistalle on hyväksytty harvinaisuuksista ainoastaan ne lajit, jotka KyLY:n keräämien havaintojen mukaan on tallennettuna harvinaisuusosastoon (H) ja löytyvät yhdistyksen rariarkistosta vuoden 2004 loppuun asti. Sen jälkeiset KyLY:n määrittelemät harvinaisuushavainnot pitää löytyä Tiirasta päätyäkseen kuntapinnalistalle. ARK:n ja RK:n alaisista havainnoista on mukaan kelpuutettu ainoastaan ne havainnot, jotka em. komiteat ovat hyväksyneet.

Kuntapinnalista on pdf-tiedostossa (105 kt).
Tiedoston avaamiseen tarvitset Adobe Reader -ohjelman, jonka voi ladata ilmaiseksi täältä.

Kuntapinnalistassa olevien merkkien selitykset
x = havaittu
x = havaittu sp (esim. kiljukotkalaji)
0 tai tyhjä ruutu = ei havaittu

Alla olevassa taulukossa on kuntakohtainen pinnatilanne 30.11.2008 ja vertailu kahden vuoden takaiseen (30.11.2006) edelliseen päivitykseen.

Kyly

An

El

Ha

Ii

Ja

Ko

Kvl

Ku

Mi

Py

Ru

Va

Vi

356

260

244

305

257

224

310

225

236

225

297

252

243

302

+3

0

+5

0

+2

+2

2

+1

+1

+1

+2

+1

+4

0



 

Paikkapinnat


Paikkapinnalista päivitetään kerran vuodessa, kun edellisen vuoden kaikki RK:ssa ja ARK:ssa hyväksytyt havainnot sekä kausidata on kokonaan käytettävissä. Siten pinnalista vastaa aina edellisen kauden 31.12. tilannetta. Poikkeuksen tekevät vain tapaukset, jolloin RK on kesken kauden hyväksynyt tai hylännyt jonkin havainnon edellistä kautta edeltävältä ajalta. Listan lajisto vastaa virallista Suomen pinnalistaa, eli sen hetkistä Suomessa tavattujen lajien kokonaismäärää. Pinnalistalle on hyväksytty  harvinaisuuksista ainoastaan ne lajit, jotka KyLY:n keräämien havaintojen mukaan tallennetaan harvinaisuusosastoon (H) ja löytyvät yhdistyksen rariarkistosta. ARK:n ja RK:n alaisista havainnoista on mukaan kelpuutettu ainoastaan ne havainnot, jotka em. komiteat ovat hyväksyneet.

1. Kellovuoren torni
2. Kirkkojärvi
3. Lupinlahti
4. Kurkelan torni
5. Mustaviiri
6. Ristisaari
7. Hovinsaari


KyLY 1 2 3 4 5 6 7
Pinnat yhteensä: 349 220 245 233 191 166 0 0
Sorsalinnut








1. Kyhmyjoutsen x x x x x x

2. Pikkujoutsen x x x x x 0

3. Laulujoutsen x x x x x x

4. Metsähanhi x x x x x x

5. Lyhytnokkahanhi x x 0 x x 0

6. Tundrahanhi x x x x x x

7. Kiljuhanhi x 0 x 0 0 0

8. Merihanhi x x x x x x

9. Lumihanhi x 0 0 0 0 0

10. Kanadanhanhi x x x x x 0

11. Valkoposkihanhi x x x x x x

12. Sepelhanhi x x x x x x

13. Punakaulahanhi x 0 0 0 0 0

14. Ruostesorsa x 0 0 0 0 0

15. Ristisorsa x x 0 x x 0

16. Mandariinisorsa x 0 0 0 0 0

17. Haapana x x x x x x

18. Amerikanhaapana x 0 0 x 0 x

19. Harmaasorsa x x x x 0 0

20. Tavi x x x x 0 x

21. Amerikantavi x 0 0 0 0 0

22. Sinisorsa x x x x x x

23. Jouhisorsa x x x x x x

24. Heinätavi x x x x 0 0

25. Sinisiipitavi 0






26. Lapasorsa x x x x x 0

27. Punapäänarsku x 0 0 0 0 0

28. Punasotka x x x x 0 0

29. Amerikantukkasotka 0






30. Ruskosotka x 0 0 0 0 0

31. Tukkasotka x x x x x x

32. Lapasotka x x x x x x

33. Haahka x x 0 x 0 x

34. Kyhmyhaahka x 0 0 0 0 x

35. Allihaahka x 0 x x 0 x

36. Virta-alli 0






37. Alli x x x x x x

38. Mustalintu x x x x x x

39. Pilkkaniska x 0 0 0 0 0

40. Pilkkasiipi x x x x x x

41. Telkkä x x x x x x

42. Uivelo x x x x x 0

43. Tukkakoskelo x x x x x x

44. Isokoskelo x x x x x x

45. Kuparisorsa x 0 0 x 0 0

Kanalinnut







46. Pyy x x x x x 0

47. Riekko x 0 0 0 0 0

48. Kiiruna 0






49. Teeri x x x x x x

50. Metso x x 0 x x 0

51. Peltopyy x 0 x 0 0 0

52. Viiriäinen x 0 0 0 x 0

53. Fasaani x x x x x 0

Kuikkalinnut







54. Kaakkuri x x x x x x

55. Kuikka x x x x x x

56. Amerikanjääkuikka x x 0 0 0 0

57. Jääkuikka x x 0 0 x x

Uikkulinnut







58. Pikku-uikku x x x x 0 0

59. Silkkiuikku x x x x 0 x

60. Härkälintu x x 0 x 0 x

61. Mustakurkku-uikku x x x x 0 x

62. Mustakaulauikku 0






Ulappalinnut







63. Myrskylintu 0






64. Nokiliitäjä 0






65. Pikkuliitäjä 0






66. Merikeiju 0






67. Myrskykeiju 0






68. Madeirankeiju 0






Pelikaanilinnut







69. Suula x x 0 0 0 0

70. Merimetso x x x x x x

71. Karimetso 0






72. Pelikaani 0






Haikaralinnut







73. Kaulushaikara x x x x x 0

74. Pikkuhaikara 0






75. Yöhaikara 0






76. Rääkkähaikara 0






77. Silkkihaikara 0






78. Jalohaikara x x 0 x 0 0

79. Harmaahaikara x x x x x x

80. Ruskohaikara x 0 x 0 0 0

81. Lehmähaikara 0






82. Mustahaikara x x x x x 0

83. Kattohaikara x x x x x 0

84. Pronssi-iibis 0






85. Kapustahaikara 0






Päiväpetolinnut







86. Mehiläishaukka x x x x x x

87. Haarahaukka x x x x x 0

88. Isohaarahaukka 0






89. Aromerikotka 0






90. Merikotka x x x x x x

91. Pikkukorppikotka 0






92. Hanhikorppikotka x 0 0 0 0 0

93. Käärmekotka x x x 0 x 0

94. Ruskosuohaukka x x x x x x

95. Sinisuohaukka x x x x x x

96. Arosuohaukka x x x 0 x 0

97. Niittysuohaukka x x x 0 x 0

98. Kanahaukka x x x x x x

99. Varpushaukka x x x x x x

100. Hiirihaukka x x x x x x

101. Arohiirihaukka x 0 x 0 0 0

102. Piekana x x x x x x

103. Pikkukiljukotka x x x x x 0

104. Kiljukotka x x x 0 x 0

105. Arokotka x 0 x 0 x 0

106. Keisarikotka x 0 0 0 0 0

107. Maakotka x x x x x 0

108. Pikkukotka x 0 x 0 0 0

109. Sääksi x x x x x x

Jalohaukkalinnut







110. Pikkutuulihaukka 0






111. Tuulihaukka x x x x x x

112. Punajalkahaukka x x x x x x

113. Ampuhaukka x x x x x x

114. Nuolihaukka x x x x x x

115. Välimerenhaukka 0






116. Aavikkohaukka 0






117. Tunturihaukka x 0 x 0 0 0

118. Muuttohaukka x x x x x x

Kurkilinnut







119. Luhtakana x x x x 0 0

120. Luhtahuitti x x x x 0 0

121. Pikkuhuitti x 0 x 0 0 0

122. Kääpiöhuitti x 0 x 0 0 0

123. Ruisrääkkä x x x x x 0

124. Liejukana x 0 x x 0 0

125. Kurnuliejukana 0






126. Nokikana x x x x 0 0

127. Kurki x x x x x x

128. Neitokurki 0






129. Pikkutrappi x 0 0 0 0 0

130. Idänkaulustrappi 0






131. Isotrappi 0






Rantalinnut







132. Meriharakka x x x x x x

133. Pitkäjalka x 0 0 x 0 0

134. Avosetti x 0 0 0 0 0

135. Paksujalka 0






136. Aavikkojuoksija x 0 0 0 0 0

137. Pääskykahlaaja 0






138. Aropääskykahlaaja x 0 0 0 0 0

139. Pikkutylli x x x x x x

140. Tylli x x x x x x

141. Mustajalkatylli x 0 0 0 0 0

142. Aavikkotylli 0






143. Gobintylli 0






144. Keräkurmitsa x x x 0 x 0

145. Siperiankurmitsa x 0 0 x 0 0

146. Kapustarinta x x x x x x

147. Tundrakurmitsa x x x x x x

148. Arohyyppä 0






149. Suohyyppä x 0 0 0 0 0

150. Töyhtöhyyppä x x x x x x

151. Isosirri x x x 0 0 x

152. Pulmussirri x 0 0 0 0 0

153. Rusokaulasirri x 0 0 0 0 0

154. Pikkusirri x 0 x x 0 0

155. Lapinsirri x x x x 0 x

156. Amerikansirri 0






157. Valkoperäsirri 0






158. Eskimosirri 0






159. Palsasirri x 0 0 0 0 0

160. Suippopyrstösirri x 0 0 0 0 0

161. Kuovisirri x 0 x 0 0 0

162. Pitkäkoipisirri x 0 0 0 0 0

163. Merisirri x 0 0 0 0 0

164. Suosirri x x x x x x

165. Jänkäsirriäinen x 0 x x 0 0

166. Tundravikla 0






167. Suokukko x x x x x x

168. Jänkäkurppa x x x x x 0

169. Taivaanvuohi x x x x x x

170. Heinäkurppa x 0 0 x 0 0

171. Tundrakurppelo x 0 0 0 0 0

172. Lehtokurppa x x x x x x

173. Mustapyrstökuiri x x x x x 0

174. Punakuiri x x x x x x

175. Taigakuovi 0






176. Pikkukuovi x x x x x x

177. Kuovi x x x x x x

178. Mustaviklo x x x x x x

179. Punajalkaviklo x x x x x x

180. Lampiviklo x 0 0 x 0 0

181. Valkoviklo x x x x x x

182. Keltajalkaviklo 0






183. Metsäviklo x x x x x x

184. Liro x x x x x x

185. Rantakurvi x x 0 x 0 0

186. Rantasipi x x x x x x

187. Amerikansipi 0






188. Preeriaviklo 0






189. Karikukko x 0 0 0 0 x

190. Amerikanvesipääsky 0






191. Vesipääsky x x x x 0 x

192. Isovesipääsky x 0 0 0 0 0

193. Leveäpyrstökihu x x x x x x

194. Merikihu x x x x x x

195. Tunturikihu x x 0 0 x 0

196. Isokihu x 0 0 0 0 0

197. Mustanmerenlokki x 0 0 0 0 0

198. Nokisiipilokki 0






199. Preerianaurulokki 0






200. Pikkulokki x x x x x 0

201. Tiiralokki x 0 0 0 0 0

202. Naurulokki x x x x x x

203. Kaitanokkalokki 0






204. Kalalokki x x x x x x

205. Selkälokki x x x x x x

206. Harmaalokki x x x x x x

207. Aroharmaalokki x 0 0 0 0 0

208. Etelänharmaalokki 0






209. Grönlanninlokki x 0 0 0 0 0

210. Isolokki x x x x x 0

211. Merilokki x x x x x x

212. Ruusulokki 0






213. Pikkukajava x 0 0 x 0 0

214. Jäälokki 0






215. Hietatiira 0






216. Räyskä x x x x x x

217. Riuttatiira x 0 0 0 0 0

218. Kalatiira x x x x x x

219. Lapintiira x x x x 0 x

220. Pikkutiira x 0 x x 0 0

221. Valkoposkitiira x x 0 0 0 0

222. Mustatiira x x 0 x x 0

223. Valkosiipitiira x 0 0 0 0 0

224. Etelänkiisla x 0 0 0 0 x

225. Pohjankiisla x 0 0 0 0 0

226. Ruokki x 0 0 0 0 x

227. Riskilä x 0 0 0 0 x

228. Pikkuruokki x 0 0 0 0 0

229. Lunni x 0 0 0 0 0

Hietakanalinnut







230. Arokyyhky 0






Kyyhkylinnut







231. Kalliokyyhky x x x x x 0

232. Uuttukyyhky x x x x x x

233. Sepelkyyhky x x x x x x

234. Turkinkyyhky x x x x 0 x

235. Turturikyyhky x x x x x x

236. Idänturturikyyhky 0






Käkilinnut







237. Harakkakäki 0






238. Käki x x x x x x

Pöllölinnut







239. Tornipöllö x 0 0 0 0 0

240. Huuhkaja x x x x 0 0

241. Tunturipöllö x 0 x 0 0 0

242. Hiiripöllö x x x x 0 0

243. Varpuspöllö x x x x x x

244. Minervanpöllö 0






245. Lehtopöllö x x x x x 0

246. Viirupöllö x 0 x x 0 0

247. Lapinpöllö x 0 0 x 0 0

248. Sarvipöllö x x x x 0 0

249. Suopöllö x x x 0 0 x

250. Helmipöllö x x x x 0 0

Kehrääjälinnut







251. Kehrääjä x x x x x x

Kirskulinnut







252. Piikkipyrstökiitäjä 0






253. Alppikiitäjä x 0 0 0 0 0

254. Tervapääsky x x x x x x

255. Kafferikiitäjä 0






Säihkylinnut







256. Kuningaskalastaja x 0 x x 0 0

257. Vihermehiläissyöjä 0






258. Mehiläissyöjä x 0 0 0 0 0

259. Sininärhi x 0 x 0 0 0

260. Harjalintu x 0 x x 0 0

Tikkalinnut







261. Käenpiika x x x x x 0

262. Harmaapäätikka x x x x x 0

263. Vihertikka 0






264. Palokärki x x x x x 0

265. Käpytikka x x x x x x

266. Valkoselkätikka x x x x x 0

267. Pikkutikka x x x x x x

268. Pohjantikka x x x 0 x 0

Varpuslinnut







269. Arokiuru 0






270. Ylänkökiuru 0






271. Valkosiipikiuru 0






272. Mustakiuru 0






273. Lyhytvarvaskiuru x 0 0 0 0 0

274. Pikkukiuru 0






275. Töyhtökiuru x 0 0 0 0 0

276. Kangaskiuru x x x x x 0

277. Kiuru x x x x x x

278. Tunturikiuru x x x x x 0

279. Törmäpääsky x x x x x x

280. Kalliopääsky 0






281. Haarapääsky x x x x x x

282. Ruostepääsky x x 0 0 0 0

283. Räystäspääsky x x x x x x

284. Isokirvinen x 0 0 0 0 0

285. Mongoliankirvinen 0






286. Nummikirvinen x 0 0 0 0 0

287. Taigakirvinen x 0 0 0 0 0

288. Metsäkirvinen x x x x x x

289. Tundrakirvinen 0






290. Niittykirvinen x x x x x x

291. Lapinkirvinen x x x x x x

292. Luotokirvinen x 0 0 x 0 x

293. Keltavästäräkki x x x x x x

294. Sitruunavästäräkki x 0 x 0 0 0

295. Virtavästäräkki x 0 0 0 0 0

296. Västäräkki x x x x x x

297. Tilhi x x x x x x

298. Koskikara x 0 0 x 0 0

299. Peukaloinen x x x x x x

300. Rautiainen x x x x x x

301. Taigarautiainen 0






302. Mustakurkkurautiainen x 0 0 0 0 0

303. Alppirautiainen 0






304. Ruostepyrstö x 0 0 0 0 0

305. Punarinta x x x x x x

306. Satakieli x x x x x x

307. Etelänsatakieli x 0 0 0 0 0

308. Rubiinisatakieli 0






309. Sinirinta x 0 x x 0 x

310. Sinipyrstö x 0 0 0 0 0

311. Mustaleppälintu x 0 x 0 0 0

312. Leppälintu x x x x x x

313. Pensastasku x x x x x x

314. Mustapäätasku x 0 0 x 0 0

315. Arotasku x 0 0 0 0 0

316. Kivitasku x x x x x x

317. Nunnatasku x 0 0 0 0 0

318. Rusotasku x 0 0 0 0 0

319. Aavikkotasku x 0 0 0 0 0

320. Kivikkorastas 0






321. Sinirastas 0






322. Kirjorastas 0






323. Korpirastas 0






324. Sepelrastas x 0 x x x 0

325. Mustarastas x x x x x x

326. Harmaakurkkurastas 0






327. Ruosterastas 0






328. Mustakaularastas x 0 0 0 0 0

329. Räkättirastas x x x x x x

330. Laulurastas x x x x x x

331. Punakylkirastas x x x x x x

332. Kulorastas x x x x x x

333. Viirusirkkalintu x 0 0 0 0 0

334. Pensassirkkalintu x 0 x x 0 0

335. Viitasirkkalintu x x x x x x

336. Ruokosirkkalintu x 0 x x 0 0

337. Paksunokkakerttunen 0






338. Sarakerttunen 0






339. Ruokokerttunen x x x x 0 x

340. Rytikerttunen x 0 x x 0 0

341. Luhtakerttunen x 0 x x x x

342. Viitakerttunen x 0 x x x x

343. Kenttäkerttunen 0






344. Rastaskerttunen x x x x 0 x

345. Vaaleakultarinta 0






346. Pikkukultarinta x 0 0 0 0 0

347. Kultarinta x 0 x x 0 x

348. Mustapääkerttu x x x x 0 x

349. Lehtokerttu x x x x x x

350. Kirjokerttu x 0 x 0 0 0

351. Hernekerttu x x x x x x

352. Pensaskerttu x x x x x x

353. Kääpiökerttu x 0 0 0 0 0

354. Ruskokerttu 0






355. Rusorintakerttu 0






356. Samettipääkerttu 0






357. Mustakurkkukerttu 0






358. Idänuunilintu x x x 0 0 x

359. Lapinuunilintu x 0 0 0 0 x

360. Hippiäisuunilintu x 0 x 0 0 0

361. Taigauunilintu x 0 x 0 0 0

362. Kashmirinuunilintu x 0 0 0 0 0

363. Siperianuunilintu 0






364. Ruskouunilintu x 0 0 0 0 0

365. Vuoriuunilintu 0






366. Balkaninuunilintu x 0 0 0 0 0

367. Sirittäjä x x x x 0 x

368. Tiltaltti x x x x x 0

369. Pajulintu x x x x x x

370. Hippiäinen x x x x x x

371. Tulipäähippiäinen 0






372. Harmaasieppo x x x x x x

373. Pikkusieppo x x x x x x

374. Sepelsieppo x 0 0 0 0 0

375. Kirjosieppo x x x x x x

376. Viiksitimali x 0 x x 0 0

377. Pyrstötiainen x x x x x x

378. Viitatiainen x 0 0 0 0 0

379. Hömötiainen x x x x x x

380. Lapintiainen x 0 x x x 0

381. Töyhtötiainen x x x x x 0

382. Kuusitiainen x x x x x x

383. Sinitiainen x x x x x x

384. Valkopäätiainen x 0 0 0 0 0

385. Talitiainen x x x x x x

386. Pähkinänakkeli x x x x x 0

387. Puukiipijä x x x x x x

388. Pussitiainen x x x 0 0 0

389. Kuhankeittäjä x x x x x x

390. Punapyrstölepinkäinen x 0 x 0 0 0

391. Pikkulepinkäinen x x x x x x

392. Mustaotsalepinkäinen x 0 x 0 0 0

393. Isolepinkäinen x x x x x 0

394. Etelänisolepinkäinen 0






395. Punapäälepinkäinen x 0 0 0 0 0

396. Valko-otsalepinkäinen 0






397. Närhi x x x x x 0

398. Kuukkeli x 0 0 0 0 0

398. Harakka x x x x x 0

400. Pähkinähakki x x x x x x

401. Naakka x x x x x x

402. Idännaakka 0






403. Mustavaris x x x x x x

404. Varis x x x x x x

405. Korppi x x x x x x

406. Kottarainen x x x x x x

407. Punakottarainen x 0 0 0 0 0

408. Varpunen x x x x x 0

409. Pensasvarpunen 0






410. Pikkuvarpunen x x x x x 0

411. Peippo x x x x x x

412. Järripeippo x x x x x x

413. Keltahemppo x 0 0 0 0 0

414. Viherpeippo x x x x x x

415. Tikli x x x x x x

416. Vihervarpunen x x x x x x

417. Hemppo x x x x 0 x

418. Vuorihemppo x 0 x x 0 0

419. Urpiainen x x x x x x

420. Tundraurpiainen x 0 x x x 0

421. Kirjosiipikäpylintu x x x x x 0

422. Pikkukäpylintu x x x x x x

423. Isokäpylintu x x x x x 0

424. Punavarpunen x x x x x x

425. Taviokuurna x x x x x 0

426. Punatulkku x x x x x x

427. Nokkavarpunen x x x x x x

428. Valkokurkkusirkku x 0 0 0 0 0

429. Lapinsirkku x x x x x x

430. Pulmunen x x x x x 0

431. Harmaapääsirkku 0






432. Mäntysirkku x 0 0 0 0 0

433. Keltasirkku x x x x x x

434. Peltosirkku x x x 0 x x

435. Ruostekurkkusirkku x 0 0 0 0 0

436. Pohjansirkku x x x x x x

437. Pikkusirkku x x 0 0 0 0

438. Kultasirkku x 0 x 0 0 0

439. Pajusirkku x x x x x x

440. Mustapääsirkku x 0 0 0 0 0

441. Kastanjasirkku 0






442. Harmaasirkku x 0 0 0 0 0