Pihakisa
Pihojen välillä lajien määrä vaihtelee huomattavasti, koska pihan sijainnilla on merkittävä vaikutus talvikauden havainnoissa. Pihat joilta on hyvä näkyvyys, esimerkiksi joulukuussa usein sulana olevalle merenlahdelle, ovat selvästi paremmassa asemassa, kuin sisämaassa olevat maalaistalon pihat.
Talvikuukausien aikana KyLY:n alueen pihoilta on tehty havaintoja 77 lintulajista. Merenrannalla sijaitsevilta pihoilta havaintoja on kertynyt jopa 47:stä lintulajista.
Pihakisan säännöt:
- Kisa-aika 1.12. - 28.2. (Karkausvuonna 29.2.)
- Pihan tulee sijaita KyLY:n toimialueella .
- Kisaan voi osallistua vain yhdellä pihalla.
- Näkö- tai äänihavainnon voi tehdä pihan ulkopuolelta, mutta havainnon tekijän pitää olla pihalla.
- Myös ikkunan läpi tehty havainto hyväksytään, koska ruokailupaikkojen häirintää tulisi välttää.
- Pihakisa on kaikille avoin.
Kisakohtaiset ohjeet sekä kisatilanne tiedotetaan kyly-verkossa .
Pihakisa 2003, mukana 19 pihaa .
Kisa-aika oli poikkeuksellisesti vain tammi- ja helmikuu. Paras piha 35 lajia (T.Böhme), havaintoja yhteensä 52 lajista. Pihlajanmarjoja oli runsaasti, joten marjalintujen määrä näkyi myös pihakisassa. Jokaisella pihalla seuraavat lajit: tilhi, räkättirastas, sinitiainen, talitiainen, harakka, viherpeippo ja urpiainen. Lisäksi 18:sta pihalla havainto mustarastaasta. Pihahavainnot harvinaisemmista lajeista: viirupöllö, pähkinähakki, järripeippo, vuorihemppo, nokkavarpunen ja taviokuurna.
Pihakisa 2004, mukana 26 pihaa .
Paras piha 40 lajia (A.Vuorio), havainnot yhteensä 61 lajista. Jokaiselta pihalta havainto seuraavista lajeista: sinitiainen, talitiainen, harakka ja varis. Talvikauden harvinaisuuksista muodostui komea lista: tukkasotka, pilkkasiipi, turkinkyyhky, lapinpöllö, viirupöllö, hiiripöllö, pikkutikka, pohjantikka, kulorastas, viiksitimali, pähkinähakki ja kottarainen.
Pihakisa 2005, mukana 31 pihaa .
Merenlahdet olivat sulana tammikuun alkuun, joten paras piha jälleen rannikolta, 40 lajia (A.Vuorio). Pihoilta tehtiin havaintoja yhteensä 57 lajista. Vain viherpeiposta ja talitiaisesta havainto jokaiselta pihalta. Yhdeltä pihalta havaitut lajit: kyhmyjoutsen, pilkkasiipi, telkkä, uivelo, ampuhaukka, teeri, merilokki, huuhkaja, helmipöllö, pähkinänakkeli, hemppo, ja isokäpylintu. Lisäksi harvinaisempia talvilajeja: laulujoutsen (2 pihaa), harmaapäätikka (2), pikkutikka (2), pohjantikka (2) ja järripeippo (3).
Pihakisa 2005-2006 , mukana 34 pihaa .
Merenlahdet olivat sulana vielä pihakisan alkaessa ja salmipaikat vielä pitkälle talveen, joten parhaat pihat löytyivät jälleen rannikolta. Pihoilta tehtiin havainnot yhteensä 66 lajista. Vain sini- ja talitiainen havaittiin jokaisella pihalla. Yhdeltä pihalta havaitut lajit olivat: kaakkuri, merimetso, harmaahaikara, tukkasotka, pilkkasiipi, sinisuohaukka, hiirihaukka, piekana, pyy, nokikana, pohjantikka ja pähkinänakkeli. Pihakisaa on käyty talvesta 2002-03 ja näiden neljän talven aikana on osallistuvilla pihoilla havaittu yhteensä 77 lajia. Uusina lajeina havaittiin talven 2005-06 aikana: kanadanhanhi, kaakkuri, merimetso, harmaahaikara, sinisuohaukka, hiirihaukka, nokikana ja punarinta.
Tarkemmat tulokset.
Pihakisa 2006-2007, mukana 45 pihaa.
Pihoilta tehtiin havainnot yhteensä 74 lajista.
Tarkemmat tulokset
Pihakisa 2007-2008, mukana 44 pihaa.
Pihoilta tehtiin havainnot yhteensä 73 lajista.
Tarkemmat tulokset
Pihakisa 2008-2009, mukana 46 pihaa.
Pihoilta tehtiin havaintoja yhteensä ennätyksellisesti 81 lajista.
Tarkemmat tulokset
Pihakisa 2009-2010, mukana 49 pihaa.
Pihoilla tehtiin havintoja yhteensä 76 lajista vaikka olikin kova pakkastalvi. Tulokset löytyvät allaolevasta linkistä.
Pihakisa 2010-2011, mukana 46 pihaa
Pihoilta tehtiin havaintoja kovasta talvesta johtuen "vain" 71 lajista. Tulokset löytyvät allaolevasta linkistä.
Pihakisa_2010-11_lopputilanne_28022011.pdf
Jos sinulla ei ole Excel-ohjelmaa niin ilmaisen Openofficen saa tääältä http://fi.openoffice.org/