Ristisaaren havainnointiasema

Pyhtään ulkosaaristossa sijaitseva Ristisaari on ollut lintuharrastajien retkikohteena jo 1960-luvulta lähtien. Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluva Ristisaari on lintumuuton ja lukuisten harvinaisuuksien lisäksi tunnettu myös monipuolisesta kasvistostaan sekä hyönteismaailmastaan. Kevään arktikaa on saarelta seurattu yhtäjaksoisesti jo yli 30 vuotta. Viime vuosina havainnointia on jatkettu läpi kesän aina loppusyksyyn kunnes jäiden tulo on estänyt saarelle pääsyn.
Vuoden 2005 alusta KyLY vuokrasi Metsähallitukselta kaksi saarella sijaitsevaa mökkiä. Toisessa mökissä sijaitsee havainnointiasema ja toinen mökki toimii majoitustilana. Majoitustilaa on kuudelle hengelle. Mökissä on astiat, keittomahdollisuus ja pihassa olevasta kaivosta saa juomakelpoista vettä. Saarelle pääsy voi olla hankalaa, ellei ole omaa venettä käytössä. Kotkasta kulkee läheiseen Kaunissaareen ympäri vuoden yhteysalusliikenne. Jäättömänä aikana ajaa lisäksi vuoroveneitä Kotkasta ja Pyhtäältä.
Jatkoyhteys Kaunissaaresta Ristisaareen on paikallisten kalastajien varassa, joiden kanssa on syytä sopia kyydistä jo ennen retkelle lähtöä. Kuljetuksia Ristisaareen Kaunissaaresta voi kysyä ao. henkilöiltä:
Veijo Korppas 050 374 4877
Esa Hedin 040 585 1120


- ristisaari_ohjeet_2005.pdf 300 KB
HUOM! Ohjeessa vanhat asemanhoitajan tiedot! Oikeat alla
Lisätietoja ja varaukset aseman hoitajalta:
Timo Böhme
puh. 040 503 0714
timo.bohme(at)luukku.com
Yhdistyksen tilinumero FI48 5172 0220 1396 13
